torstai 25. heinäkuuta 2013

Huh hellettä

Hellepäivä, ihan kiva, mutta ei ole meitä eikä koiria varten. Pennut onneksi osaavat hakeutua hyvin varjoon lepäilemään. Vielä ne eivät lähde kovin kauaksi tutkailemaan omin päin maailmaa vaan pysyttelevät hyvin näköetäisyydellä puistoalueella. Kulkevat hyvin ihmisen mukana, mutta jos mami on lähettyvillä se tietty vetää pentuja puoleensa kuin magneetti. Ainahan on tilaisuus päästä maitobaarin äärelle. Ihmisen kanssa pennut kuitenkin viihtyvät hyvin ja lelut kiinnostavat päivä päivältä enemmän. Saalisvietti alkaa hyvin heräilemään ja pennut lähtevätkin hyvin liikkuvan lelun kimppuun ja taistelevat siitä.

 

 

 



 

 


 

 
 

torstai 18. heinäkuuta 2013

Leikitään ja pörrätään

Nyt on pennulla alkaneet jo kunnon leikin alkeet. Lelut kiinnostaa ja sisaruksia purraan ja pöristään niille. Hven Urania on aikamoinen tyllerö. Voi luoja jos siitä jää noin kovatahtoinen. Uroksista Devils Cut on nimensä veroinen, itsenäinen ja rohkea poika. Muutkin pennut ovat kyllä rohkeita ja uudet paikat pihapiirissä tutkitaan tarkkaan. Dalwhinnie ja Strathmill vaikuttavat "kilteimmiltä". Strathmill on oikea pusupoika :) Ruoka maistuu hyvin ja kaikki ovat tosi ahneita.

Kuvat eiliseltä, keskiviikolta pentutarhasta.
















maanantai 15. heinäkuuta 2013

Leikkiä ja nahistelua

Pennuilla on jo havaittavissa kunnon leikkimisen alkeita ja nahistelua. Kaverista otetaan suullinen ja pörinää ja haukkumistakin kuullaan. Pentujen motoriikka kehittyy ihan silmissä, nyt jo yritetään juosta ja läpsitään tassuilla.
Pennuille on nyt tarjottu pehmeäksi kostutettua penturuokaa, jossa on pikkuisen jauhelihaa joukossa. Hyvin maistuu sekin pennuille. Tarjoilin tänään ruuan pareittain, ettei tarvitse tapella niin kauheasti parhaista paikoista. Ensin söivätkin oman parinsa kanssa, mutta pitihän sitä kaverinkin kupilla käydä. Sitten maistuikin taas uni.
Pentuja kävi tänään sossuttelemassa mahdollinen kotiehdokas. Koodi ei ollut järin innostunut vieraista. Viime vieraista ei välittänyt laisinkaan, joten oli pikkuisen yllätys, että nyt kyyläsi uusia ihmisiä hieman huolissaan. No pennut ovat  vasta juuri kolmisen viikkoa täyttäneet, joten en ole huolissani, jos se on vähän "tiikeriemona". Laitoin Koodin sitten hetkeksi pois, jotta saimme rauhassa pallutella pentusia ilman, että mami hermostuu.

Strathmill & Devils Cut

Hven Urania & Royal Brackla

Dalwhinnie & Talisker

Taustalla Dalwhinnie & Talisker, edessä Hven Urania

Kopassa, Devils Cut, Royal Brackla ja Talisker. Kopan vieressä Dalwhinnie.

Lisää kuvateksti


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kolmen viikon ikä

Tänään on pennut ulkoilleet koko päivän. Onneksi aitauksessa on varjoisia paikkoja tarjolla. Päivällä oli kyllä erittäin kuuma keli. Osa pennuista keksi mennä kopin alle nukkumaan. Talisker tietenkin ensimmäisenä. Sillä poitsulla on nyt jo camel bootsit ja se kulkee omia teitään.

Tänään oli ensimmäiset pennunkatsojat katsomassa/sossuttelemassa pentuja. Kaikki pennut haki ihan hyvin ihmisen luokse ja viihtyivät hyvin ihmisen kyljessä/sylissä nukkumassa. Ruokailuhetket ovat olleet jälleen taistelua, kuka ehtii eniten vetää broilerinjauhelihaa. Hyvin maistuu kaikille. Toivottavasti siirtyminen kiinteään ruokaan sujuu ongelmitta, ettei tule turhaan löysiä vatsoja.

Nyt alkoi ensimmäinen kolmesta madotussarjasta. Axilurilla madotetaan kolmen päivän ajan niin pennut kuin Koodikin.

Kuva,  jossa kuppikin näkyy, ettei ole vaan kasa mustavalkoisia.

Koodi hoitaa ruokailun jälkeiset "tiskit".

Pennut käyttävät tilaisuutta samantien hyväksi ja kipittävät maitobaariin.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ensimmäistä kertaa...

Pennut saivat tänään kiinteää ruokaa, broilerin jauhelihaa. Ikää pennuilla on 20 vrk. Oli kyllä ahnetta porukkaa, ikinä en ole nähnyt pentujen ahmivan niin ahneesti kiinteää ruokaa ensimmäisellä tarjoilulla. Tais olla nälkä. Siistiä ruokailu ei ollut, kun osa kauhoi menemään pisin kippoa.

Tänään saatiin valmiiksi pentujen ulkoiluaitaus. Tulee helpottamaan kummasti ulkoiluja kun ei tarvitse jakaantua itse kuuteen suuntaan. Voi ottaa aina pennun kerrallaan isoon maailmaan aitauksen ulkopuolelle.

Koppi ihmetyttää.

Vähän on tungosta maitobaarilla.

Sapuskoinnin jälkeen on hyvä hetki levätä.

Tytöt keskellä kuvaa.

Etualalla Devils Cut, joka vetää sikeitään.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Pennut 13 vrk

Hui mitä menijöitä koko sakki ! Hoiperrellen kävellään jo ja kun mami tulee pentulaatikkoon niin alkaa kilpajuoksu maitobaarille. Vahvat siellä yrittävät jyrää muut tieltään, mutta hyvin pienemmätkin pitää puolensa.

Tänään pennut pääsivät ensimmäistä kertaa haistelemaan ulkoilmaa, kun pystytin kuvastudion teranssin pöydän päälle. Onneksi isäntä oli auttelemassa ja vahtimassa, ettei kovimmat menijät tipu pöydältä alas.

Covateco Talisker

Covateco Hven Urania

Covateco Dalwhinnie

Covateco Dalwhinnie

Covateco Strathmill

Covateco Strathmill

Covateco Royal Brackla

Covateco Devils Cut

Covateco Devils Cut

Covateco Talisker